Pieni on Suurin 5/18: Ilmiöpohjaisuus innostaa lasta oppimaan

Uskonnondidaktiikan yliopistolehtori Saila Poulter ja lasten leikillisen luonnontiedekasvatuksen kehittäjä Jenni Vartiainen keskustelivat ilmiöpohjaisuudesta Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa elokuun auringon lämmössä.

Ilmiöpohjainen opetus tarkastelee todellisen maailman erilaisia ilmiöitä kokonaisvaltaisesti. Niihin liittyviä tietoja ja taitoja opiskellaan laaja-alaisesti oppiainerajat ylittäen. Lapsi saa tutkia, tehdä havaintoja ja päätelmiä sekä kokea oivaltamisen riemua.

Saila Poulter ja Jenni Vartianen eivät ole aiemmin tavanneet toisiaan kuin ohimennen, mutta ilmiöpohjainen oppiminen innostaa heidät välittömästi vilkkaaseen keskusteluun.

– Luonnontiede voi nopeasti ajateltuna olla todella kaukana katsomuskasvatuksesta, Saila Poulter naurahtaa, mutta jatkaa samaan hengenvetoon:

– Toisaalta, jos aletaan pohtia taivaalla olevien pilvien alkuperää, voidaan miettiä myös veden kiertokulkua ja veden alkulähdettä. Lopulta voidaan päätyä tutkimaan eri uskontojen selityksiä maailman synnystä, pohtia Kalevalan myyttistä kertomusta alkumerestä, tai miksi vesi on kristinuskossa tärkeä elementti, Poulter kuvailee.

Jenni Vartiainen nyökyttelee vieressä ja myöntää ajattelevansa samoin.

– Elämme monitahoisessa maailmassa. Emme voi rajata, mistä jokin ilmiö alkaa ja mihin se päättyy. Meidän tulee tarjota tulevaisuuden aikuisille laajempi näkemys siitä, mitä ympärillämme tapahtuu, ja mitkä asiat vaikuttavat siihen.

Ilmiöpohjaisuus on lyönyt läpi koko koulutuksellisen ajattelun. On väläytelty jopa perinteisistä oppiaineista luopumista peruskoulussa. Ilmiöpohjaisuus on teema, jota jokaisen kasvattajan ja opettajan odotetaan toteutettavan.

– Koulua syyllistetään usein siitä, että se tuottaa oppijakoista tietoa, ja lapsilta puuttuu asioiden merkitysyhteyden ymmärtäminen. Oppiainetraditioilla on kuitenkin roolinsa. Jotta lapsi voisi tutkia häntä ympäröivää maailmaa, hänen tulee oppia jotain peruskäsitteistä ja niihin liittyvästä ajattelutavasta, Poulter painottaa.

Vartiainen tukee Poulterin ajatusta. Opettajan rooli on ilmiöpohjaisessa lähestymistavassa tärkeä

Ilmiöpohjaista vai tutkivaa oppimista?

Jo ennen ilmiöpohjaisuutta puhuttiin tutkivasta oppimisesta. Miten nämä eroavat toisistaan?

– Tutkiva oppiminen, ongelmalähtöinen oppiminen, projektioppiminen ja ilmiölähtöinen oppiminen pohjautuvat kaikki samaan oppimisfilosofiseen ajatukseen. Opetellaan tekemään kysymyksiä ja miettimään keinoja, joilla löydetään vastauksia. Opetellaan pohtimaan, minkälaista evidensiä tarvitaan tulkintojen taustalle. Asioita pohditaan sekä vertaisten että opettajan kanssa kuten mistä näkökulmista saavutettu päätelmä toimii, mistä mahdollisesti ei. Palataan uudelleen datan äärelle ja pohditaan, mitä voisimme tehdä toisin, Vartiainen luettelee.

Poulter innostuu Vartiaisen ajatuksista.
– Oman oppiaineen näkökulmasta tuo on ihana ajatus. Katsomuskasvatuksessa lasta herätellään ajattelemaan, voisiko asia olla näin tai noin. Perinteisesti uskontokasvatuksen taustatieteet teologia ja uskontotiede suhteessa luonnontieteisiin ovat tiedonaloina kaukana toisistaan, mutta ilmiöpohjainen ajattelu tuo nämä maailmat limittäin.

Vartiainen nappaa kiinni ajatuksesta ja toteaa, että ilmiöpohjaisessa lähestymistavassa  ollaan nimenomaan kriittisen ajattelun lähteellä. Asioita tarkastellaan mahdollisimman monesta näkökulmasta.

– Me aikuisetkin joudumme käyttämän kriittistä ajattelua huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi kaksikymmentä vuotta sitten. Sosiaalisesta mediasta voimme lukea kenen tahansa kirjoittamaa tietoa mistä tahansa asiasta. On äärimmäisen tärkeää, että tulevaisuuden aikuiselle opetetaan kriittisen ajattelun alkeet jo varhaisessa vaiheessa.

Houkuttelun voima

Opettajalle ja kasvattajalle uudenlainen ajattelutapa saattaa usein teettää paljon työtä. Ilmiöpohjainenkin opetus on suunniteltava huolellisesti.

– Ei ole merkitystä, nouseeko lapsen kysymys täysin autenttisesti vai opettajan lavastamasta tilanteesta. Ei ole väärin houkutella lasten kysymyksiä esiin. Ilmiöpohjainenkin opetus tulee perustua pedagogiseen suunnitteluun, Vartiainen painottaa.

– Ajatus tilanteiden lavastamisesta ja kysymysten houkuttelemista palauttaa Poulterin mieleen lastentarhaopettajaopiskelijoiden keväiset pohdinnat, kuinka tarttua lasten katsomuksiin liittyviin kysymyksiin, joita ei näennäisesti edes ole.

– Aikuinen voi tietoisesti vaikuttaa siihen, että nämä asiat tulevat esiin. Kaikki lapset eivät ole välttämättä edes koskaan joutuneet kohtamaan tämänkaltaista pohdintaa.

Ilmiöpohjaisuus ei naisten mielestä ole sinänsä uusi ja mullistava asia. Uutta on se, että ilmiöpohjaisuus on noussut nyt voimakkaasti esiin.

– Usein uudet asiat käsitetään helposti hieman liian vaikeasti. Ilmiöpohjaisuuden ei tarvitse aina olla niin suurta ja massiivista, Vartiainen painottaa.

Poulteria mietityttää erityisesti opettajan ja kasvattajan sensitiivisyys lapsen todellisuudelle.

– Meidän tulisi olla herkkiä havainnoimaan, missä maailmassa lapset elävät ja pyrkiä hyödyntämään lasta kiinnostavia asioita. Se tietää oppimisen kannalta hyvää.

Vartiainen myöntää, että tässä olisi parantamisen varaa.

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Pieni on Suurin -lehden numerossa 5/18, joka on ilmestynyt 7.10.

Teksti: Päivi Romppainen  Kuvat: Tapani Romppainen