Numerossa 2/19: Pienryhmäpedagogiikasta hyötyvät kaikki

Petteri Mikkola on vakuuttunut pienryhmäpedagogiikan hyödyistä.

Kasvattajan keskeinen tehtävä on auttaa lasta liittymään ryhmään ja yhteisöön. Pienryhmäpedagogiikka vastaa lapsen perustarpeisiin tulla kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi.

Nykyiset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet painottavat yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Lapsen tulee saada kokea tulleensa nähdyksi ja kuulluksi. Hänen mielipiteillään, toiveillaan ja tarpeillaan tulee olla merkitystä. Lapsen tulee saada kokea olevansa osa yhteisöä.

– Lapsen sosiaalinen asema lapsiryhmässä on aina aikuisen vastuulla. Kasvattajien keskeinen tehtävä onkin auttaa lasta liittymään ryhmään ja yhteisöön, Tuusulan Notkopuiston varhaiskasvatusyksikön esimies Petteri Mikkola painottaa.

Isoissa lapsiryhmissä lapsen on vaikea tulla kohdatuksi omine tunteineen ja tarpeineen. Hiljaisemmat vetäytyvät äänekkäimpien kerätessä huomion.

– Jos kahdestakymmenestä lapsesta yhdellä on asiaa aikuiselle, se on kuin ottaisi kaupan tiskiltä vuoronumeron ja huomaisi joutuvansa odottamaan omaa vuoroaan vielä pitkään. Mutta kun heittäytyy lattialle vähän hankalaksi, pääsee jonon ohi, Mikkola vertaa.

Kun helpotusta isoihin lapsiryhmiin ei ole tiedossa, varhaiskasvatus on lähtenyt kehittämään omaa toimintakulttuuriaan. Isojen ryhmien pyörittämisen sijaan on siirrytty toimimaan pienemmissä ryhmissä. Pienryhmäpedagogiikka takaa lapselle kiireettömän arjen turvallisessa toimintaympäristössä, jossa lapsella on mahdollisuus rikkaaseen vuorovaikutukseen helposti saatavilla olevan kasvattajan kanssa.

Pienemmässä ryhmässä on helpompi tulla nähdyksi ja kuulluksi. Huomion saaminen positiivisen palautteen kautta helpottuu. Ryhmän toimiminen vaatii kuitenkin aina aikuisen ohjausta.

– Kasvattajien tulee olla tietoisia, miten ryhmä vaikuttaa lapseen ja lapsi ryhmään. Ikä- ja kehitystasosta riippuen lapsella on erilaisia valmiuksia liittyä ryhmään, ja vielä 5- ja 6-vuotiaatkin tarvitsevat siinä aikuisen apua.

Toimintakulttuurin muutos

Mikkola valmistui lastentarhanopettajaksi kaksikymmentäyhdeksän vuotta sitten. Päiväkodeissa jaettiin jo tuolloin lapset pienempiin ryhmiin, mutta niitä ei juurikaan ohjattu aktiivisesti. Tämän vuosituhannen alkupuolella alettiin varhaiskasvatuksessa kehittää vastuukasvattaja-toimintamallia. Uuden toiminnan myötä haluttiin varmistaa, että päivän aikana joku aikuinen pitäisi varmasti lapsen mielessään.

– Toimin 2000-luvun alkupuolella Vantaalla päiväkodinjohtajana. Kehitimme tuolloin voimakkaasti oman yksikkömme pienryhmätoimintaa. Olimme huomanneet, että aamupäivän aikana kaikilla oli helpompi olla tutussa kiinteässä pienryhmässä, jossa sai yhdessä harjoitella elämisentaitoja. Kun taidot vahvistuivat, lapset pystyivät jatkossa toimimaan paremmin myös vaihtuvissa olosuhteissa ja ryhmäkokoonpanoissa päivähoitopäivän aikana.

Päiväkodin toimintakulttuurissa onkin tapahtunut iso muutos viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pienryhmäpedagogiikka on muuttunut varhaiskasvatuksen vakiintuneeksi toimintatavaksi läpi Suomen.

– Toimintakulttuuri on muuttunut pikkuhiljaa, vaikka alussa oli vastustustakin. Kokeilun kautta huomattiin, että pienemmän ryhmän kanssa onkin mielekkäämpää toimia. Nyt asenteet ovat kääntyneet siten, että työntekijöitä harmittaa, jos pienryhmissä toimiminen estyy esimerkiksi työvoimapulan takia.

Petteri  Mikkolan haastattelun voit lukea kokonaisuudessaan Pieni on Suurin -lehden numerosta 2/2019.

Teksti: Päivi Romppainen

Kuva: Tapani Romppainen